Väestöliiton terapiapalvelut laajentaa palveluvalikoimaansa tuomalla Moodmetric-älysormukset osaksi terapiapalveluita. Vuonna 2021 käynnistyneen hankkeen tavoitteena on toimia edelläkävijänä älylaiteavusteisen terapian tarjoajana. Väestöliiton terapiapalveluiden koulutetut terapeutit ovat valmiita vastaanottamaan asiakkaita, joille Moodmetric-älysormuksen käytöstä on hyötyä.
Väestöliitto omistaa kokonaisuudessaan terapiapalveluita tuottavan Väestöliiton Hyvinvointi Oy:n. Väestöliiton terapiapalvelut tarjoaa psykoterapiaa ja muita terapiapalveluita yksilöille, pareille, perheille ja ryhmille. Tänä päivänä liiketoimintaan kuuluu myös yrityksille suunnatut palvelut. Yhtiön tuotot käytetään yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön ja kehittämishankkeisiin. Yli 160 terapeutin verkosto palvelee ympäri Suomea.
Älylaiteavusteisuuden edelläkävijä
Vuonna 2021 Väestöliiton terapiapalvelut käynnisti hankkeen, jonka tavoitteena on tuoda älylaitteet osaksi terapiatyötä. Väestöliiton terapiapalveluiden organisaatiopalveluista vastaava terapeutti Aku Hentilä on koordinoinut hanketta ja Akulle Moodmetric on tuttu jo parin vuoden ajalta. ”Itselläni on useampikin unta, liikuntaa, yms. mittaava älylaite, mutta Moodmetric on soveltunut terapiatyöhön kokemukseni mukaan kaikkein parhaiten. Aloitimme viime vuonna hankkeen, jonka johdosta meillä on syksyyn mennessä kymmenkunta ammattilaista, jotka kykenevät hyödyntämään Moodmetriciä terapia- ja työnohjaustyössään.”

Moodmetric ammattilaisille -koulutuksen käyneet terapeutit
Väestöliiton terapiapalveluiden terapeutit ovat kouluttautuneet ahkerasti kevään 2022 aikana, jotta he voivat ottaa Moodmetric-älysormukset osaksi terapiatyötä. Terapeutit ovat suorittaneet noin päivän kestävän Moodmetric ammattilaisille -koulutuksen verkkokoulutuksena. Koulutuksen myötä terapeutit osaavat tulkita Moodmetric-dataa, tietävät mistä ihon sähkönjohtavuuden mittauksessa on kyse sekä saavat vinkkejä Moodmetric-mittauksen erilaisiin käyttötarkoituksiin asiakastyössä.
”Moodmetricin yksi merkittävä vahvuus on datan reaaliaikaisuus. Tämän avulla pääsemme erinomaisesti käsiksi emotionaalisen ja kognitiivisen kuormituksen vuorokauden sisäisiin tasoihin ja vaihteluihin. Näiden tietojen avulla voidaan puolestaan edistää asiakkaan itseohjautuvuutta stressinhallinnassa. Moodmetric soveltuukin erinomaisesti työnohjaus- ja terapiatyöhön ja sen etuihin kuuluu myös mahdollisuus tehdä ryhmämittauksia isommillekin massoille, vaikkapa työyhteisöille.”