Kun kyse on elämästä ja kuolemasta, keho ei jätä meitä pulaan. Se valmistautuu taistelemaan monin keinoin, joilla evoluutio on meidät varustanut. Taistele tai pakene -reaktio käynnistyy tarvittaessa salamannopeasti.
Sympaattinen hermosto käynnistää taistele tai pakene -reaktion
Uhkatilanteessa aivot saavat kehoon vapautumaan ensin adrenaliinia ja noradrenaliinia. Käynnistyy taistele tai pakene -reaktio, jonka myötä
- pulssi nousee
- sydämen iskuvoima kasvaa
- lihasten verisuonet laajenevat
- ihon ja sisäelinten verisuonet supistuvat
- verenpaine nousee
- keuhkoputket laajenevat, jolloin ilma virtaa paremmin keuhkorakkuloihin
- varastoitua sokeria ja rasvaa alkaa vapautua lihasten käyttöön, ruuansulatus hidastuu ja silmäterät laajenevat
- ihon pinta lämpenee ja hikoaa, mikä nostaa sähkönjohtavuutta.
Kämmenten hikoaminen parantaa tarttumisotetta – mahdollisesti on kiivettävä puuhun pakoon.
Nämä havaittavat reaktiot aiheuttaa äärimmäisen nopea kemiallinen prosessi kehossamme. Kaikki tapahtuu tahdosta riippumattomasti. Ihminen on silmänräpäyksessä valmis toimintaan ja pakenee vaaraa jo ennen kuin ehtii pohtia mitä tehdä.
Termin kehittäjä Walter B. Cannon
Termin taistele tai pakene kehitti tohtori Walter B. Cannon vuonna 1915. Hän opiskeli Harvardin yliopistossa ja jatkoi siellä opettajana psykologian laitoksella. Cannon kiinnostui erityisesti laboratorioeläinten fyysisistä reaktioista paineen alla.
Kun hän tutki eläinten ruuansulatusta, hän havaitsi pelokkaan eläimen vatsassa fyysisiä muutoksia. Cannon halusi ymmärtää ilmiötä paremmin ja jatkoi tutkimuksiaan eläinten kehossa tapahtuvista muutoksista stressin aikana kahden vuosikymmenen ajan.
Cannon määritteli myös uudestaan aiemmin esitellyn termin homeostaasi, joka tarkoittaa elimistön sisäistä tasapainoa. Keho pyrkii pysymään mahdollisimman vakaana muutoksista huolimatta ja tavoittelee tietynlaista tasapainoa. Esimerkiksi verensokerin nousu aiheuttaa janon, ja juomalla nestettä saadaan sokerin määrä elimistössä tasapainoon. Cannonin mukaan myös akuutista stressireaktiosta palautuminen on kehon pyrkimystä homeostaasiin.
Stressin homeostaattisen määritelmän mukaan ”stressi on tila, missä odotukset – geneettisesti ohjelmoidut, opitut tai ympäristön ohjaamat – eivät vastaa käsitystä sisäisen tai ulkoisen ympäristön senhetkisestä tai odotetusta tilasta. Tämä odotusten ja oletetun tilanteen välinen ero aiheuttaa ihmisessä stressireaktion.”
Vaaratilanteen jatkuessa
Palataan vaaraan, jonka kohtasimme. Jos havaittu peto onkin valtava pehmoeläin, voimme vetäistä syvään henkeä ja naurahtaa helpotuksesta.
Jos uhka on todellinen ja taistelu väistämätön, aktivoituu ensimmäisen adrenaliinipiikin ehtyessä hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akseli. Sen tehtävänä on pitää sympaattinen hermosto aktiivisena niin pitkään kuin tarvitaan.
Lisämunuaisen toiminnan käynnistyessä alkaa vereen vapautua stressihormoni kortisolia, jolla on monia tehtäviä. Se pitää mm. veren sokeritason riittävän korkeana stressitilanteiden aikana. Lisämunuaisen kautta tulevia hormonaalisia vaikutuksia kutsutaan välillisiksi stressin vaikutuksiksi, koska ne toimivat verenkierron kautta. Nämä vaikutukset ovat havaittavissa 20–30 sekunnissa. Artikkelin alussa kuvattiin välittömiä vaikutuksia, jotka näkyvät sympaattisen hermoston ansiosta parissa sekunnissa.
Stressireaktiosta palautuminen
Kun uhka on voitettu, eivätkä aivot enää havaitse riskejä ympäristössä, otsalohkolle välittyy ’peru hälytys’ -viesti, sympaattisen hermoston hälytysmerkit vaikenevat ja mantelitumake saa parasympaattisen hermoston palauttamaan elimistön normaaliin rentoutuneeseen tilaan.
Keholta menee noin 20 minuuttia fyysiseen palautumiseen akuutista stressireaktiosta, adrenaliinilisä vaikuttaa puolesta tunnista tuntiin. Lisämunuaisten erittämien hormonien vaikutus alkoi myöhemmin ja myös kestää pidempään. Kun stressitekijää ei enää esiinny, kortisolinkin tuotanto kehossa loppuu ja tasapainotila saavutetaan parasympaattisen ja sympaattisen hermoston välille.
Sympaattinen hermosto ja hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akseli pitävät stressireaktion yllä niin kauan kuin on tarpeen. Ihminen on rakennettu kohtaamaan vaaroja ja taistelemaan hengestään tilanteissa, jotka syntyvät nopeasti mutta usein myös ratkeavat pian. Aktivoituminen ja valmius hyökkäykseen ovat normaaleja reaktioita, samoin kuin innostus ja voitonriemu.
Multitaskaus, verot, korot, korkojen korot, piinaava kollega ja hajoavat kodinkoneet – näistä ei ollut tietoa evoluution alkuaikoina. Adrenaliinipiikkiä ei saa taistelemalla purettua, kun vastapuolena on puhelinlasku.
Mitä kehossa tapahtuu, kun stressivaste jää päälle? Lue artikkelisarjamme osa 2 (linkki alla).
Taistele tai pakene –reaktio lyhyesti
- Aivot reagoivat uhkaavaan tilanteeseen
- Sympaattinen hermosto käynnistää pakene tai taistele -reaktion, jota kutsutaan myös akuutiksi stressireaktioksi
- Reaktio on äärimmäisen nopea ja tahdosta riippumaton
- Adrenaliini lisää voimavaroja hetkellisesti
- Jos vaara ei poistu, ja taistelu on edessä, aktivoituu hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akseli
- HPA-akseli pitää sympaattista hermostoa aktiivisena niin kauan kuin on tarpeen erittäen mm. stressihormoni kortisolia
- Vaaran väistyessä otsalohko lähettää mantelitumakkeelle “peru hälytys” -viestin ja parasympaattinen hermosto pääsee palauttamaan elimistön normaaliin tilaan
Kuva ja tiedot Walter Cannonista:
https://home.cc.umanitoba.ca/~berczii/hans-selye/walter-cannon-fight-or-flight-response.html
