OSA 2: Pitkittynyt stressi

Stressi on kehon luonnollinen reaktio, joka saa meidät toimimaan. Pitkittynyt stressi puolestaan on epänormaali tila, jossa aivot tulkitsevat meidän olevan koko ajan vaarassa. Elimistö on jatkuvasti valmiina kamppailemaan hengissä pysymisestä, mikä on kuormittavaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. Pitkittynyt stressi voi johtaa työuupumukseen ja se on monen sairauden taustalla.

Pitkittynyt stressi on monen sairauden taustalla

Pitkittynyt stressi on elimistölle koettelemus. Sen tiedetään olevan yhteydessä moniin fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin.

• Univaikeudet: vaikeus nukahtaa ja herääminen kesken unien aamuyöllä, koska kortisolin eli stressihormonin eritys voimistuu aamua kohden
• Infektiokierre heikentyneen immuunipuolustuksen seurauksena
• Autoimmuunisairauksien puhkeaminen, sydän ja verisuonitaudit ja syövän synty
• Jatkuvat adrenaliinipiikit, jotka voivat vaurioittaa verisuonia, nostaa verenpainetta ja lisätä sydänvaivojen riskiä
• Painon nouseminen lisääntyneen ruokahalun ja tehostuneen ylimääräisen ravinnon varastoitumisen takia
• Hidastunut uuden oppiminen ja vaikeutunut tunteiden käsittely
• Keskittymisvaikeudet ja muistihäiriöt
• Työuupumus
• Burnout eli loppuunpalaminen

Tutkimusten mukaan 60-80 %:lla lääkärikäynneistä on yhteys stressiin. Joka neljäs suomalainen kokee jonkinasteista työuupumusta jossain työelämänsä vaiheessa.

Stressi on kehon normaali reaktio

Tarvitsemme hetkellistä stressiä. Se on autonomisen hermoston reaktio, jossa aivot virittävät meidät sopeutumaan vallitsevaan tilanteeseen ja toimimaan sen vaatimalla tavalla. Stressi auttaa meitä ratkaisemaan ruumiillisia tai henkisiä haasteita.

Stressireaktion voi laukaista ulkoinen tai sisäinen tekijä, kuten vaaratilanne liikenteessä tai ajatus omasta riittämättömyydestä. Tapahtumasarja käynnistyy, kun ihminen kokee olonsa uhatuksi tai voimavaransa riittämättömiksi. Ulkoiset ja sisäiset tekijät kietoutuvat vahvasti toisiinsa ja niiden erottaminen on usein keinotekoista ja tarpeetonta. Oli aiheuttaja sitten sisäinen tai ulkoinen, on elimistössä ja mielessä virittyvä stressireaktio molemmissa tapauksissa samanlainen.

Fysiologisesti stressi tunnetaan taistele- tai pakene -reaktiona. Se on peräisin ajalta, jolloin ihmisen piti oikeasti taistella tai paeta henkensä edestä. Pakene tai taistele -reaktio on tarkoitettu nopeasti syntyvään ja ratkeavaan tilanteeseen.

Nykyajan ihmisen haasteet ovat toisenlaisia, mutta aivot tekevät tulkintoja uhkaavista tilanteista ja elimistö toimii kuten ennenkin. Jos elimistöllä ei ole mahdollisuutta palautumiseen, stressireaktio voi jäädä huomaamatta päälle eli pitkittyä.

Autonominen hermosto käynnistää stressireaktion

Autonominen hermosto pitää meidät hengissä. Se säätelee elimistön toimintoja ja vastaa muun muassa verenpaineen- ja lämmönsäätelystä, ruuansulatuksesta, lisämunuaisen toiminnasta ja syljenerityksestä. Autonominen hermosto hermottaa sydänlihaskudosta ja sisäelinten seinämissä olevaa sileää lihaskudosta, jotka vastaavat tahdosta riippumattomien lihasten toiminnasta. Se käynnistää myös stressireaktion.

• Autonominen hermosto toimii pääosin tahdosta riippumatta.
• Se jaetaan parasympaattiseen ja sympaattiseen hermostoon, jotka toimiat toistensa vastapareina. Kun toinen aktivoituu, toisen toiminta vaimenee.
• Sympaattinen hermosto on aktiivisimmillaan akuutissa stressireaktiossa. Silloin parasympaattisen hermoston toiminta vaimenee ja keho valmistautuu taisteluun.
• Parasympaattinen hermosto on aktiivisin unen aikana, jolloin sen palauttavat toiminnot hoitavat tehtäväänsä.

Yleensä sympaattinen ja parasympaattinen hermosto toimivat hyvässä yhteistyössä ja kuten keinulauta – kun toisen toiminta vilkastuu, toisen vaimenee. Niiden täydellinen yhteistoiminta mahdollistaa hienovaraisen ja nopean elintoimintojen säätelyn joka tilanteessa.

Sympaattinen hermosto aktivoituu stressitilanteessa

Sympaattisen hermoston toiminta vilkastuu stressitilanteissa ja kovassa fyysisessä rasituksessa. Stressireaktiossa sympaattinen hermosto menee hälytystilaan ja toimii välittömästi maksimivoimalla. Samalla parasympaattisen hermoston toiminta vaimenee. Jos aivot tulkitsevat tilanteen henkeä uhkaavaksi, ruoansulatus tai immuunipuolustus ovat tarpeettomia ja ne laitetaan pois päältä. Samaan aikaan tuodaan stressihormoneiden, esim. adrenaliinin, välityksellä lisävoimaa esimerkiksi kamppailussa tarvittaville lihaksille.

Parasympaattinen hermosto on aktiivisin levon aikana

Parasympaattinen hermosto pyrkii rentouttamaan kehon ja pitämään elintoiminnot vakaina. Se hidastaa sydämen sykettä, supistaa keuhkoputkia, nopeuttaa ruuansulatusta ja edistää paranemista. Parasympaattinen hermosto on aktiivisimmillaan levon aikana. Kun henkilö nukkuu, kehoa palauttavat ja hoitavat järjestelmät toimivat tehokkaimmin.

Pitkittynyt stressi heikentää immuunipuolustusta

Stressi vaikuttaa hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akselin toimintaan, joka säätelee stressiin liittyvien hormonien eritystä. Jatkuva stressi pitää hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori -akselin aktiivisena. Se on ikään kuin pitkään joutokäynnillä oleva moottori, joka pumppaa elimistöön stressihormoneja, erityisesti kortisolia.

Kortisoli on stressihormoni, joka auttaa elimistöä kohtaamaan vaaran, mutta samalla se kuitenkin vaimentaa immuunijärjestelmän. Evoluution kannalta tämä oli järkevää: kun petoeläin hyökkää kohti, on järkevää laittaa tarpeettomat järjestelmät kehosta hetkeksi pois päältä ja käyttää kaikki energia taisteluun.

Ylikuormittuneen ihmisen immuunipuolustus heikkenee, joten jatkuva stressi voi johtaa infektiokierteeseen. Huolestuneisuus ja pelko lisäävät stressiä, mikä taas aktivoi sympaattista hermostoa. Näin oireilu jatkuu – samalla palautuminen rentoutumalla ja nukkumalla vaikeutuu entisestään. Kova henkinen kuormitus toipilasvaiheessa saattaa olla jopa yhtä kohtalokasta kuin fyysinen rasitus. Töiden tekeminen sairaslomalla ei ole sitä, mitä kehomme toivoisi.

Stressitekijöillä on havaittu olevan vaikutuksia myös autoimmuunisairauksien puhkeamiseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä syövän syntyyn.

Adrenaliini on toinen tunnettu stressihormoni. Jatkuvat adrenaliinipiikit voivat vaurioittaa verisuonia, nostaa verenpainetta ja lisätä sydänvaivojen riskiä.

Stressaantuneen keskittymiskyky heikkenee, muisti pätkii ja ruokahalu kasvaa

Pitkäaikaisessa stressissä aivot ovat jatkuvasti siinä käsityksessä, että fyysinen taistelu käynnistyy hetkellä millä hyvänsä. Stressihormoni kortisolin avulla elimistö pyrkii pitämään maksimimäärän energiaa saatavilla. Kortisoli lisää ruokahalua ja tehostaa ylimääräisen ravinnon varastointia, mikä saattaa johtaa painonnousuun.

Stressihormoni kortisoli lisää ruokahalua ja tehostaa ylimääräisen ravinnon varastointia, mikä saattaa johtaa painonnousuun.

Kortisolia erittyy myös aivojen hippokampukseen, jolla on tärkeä rooli muistin toiminnassa ja oppimisessa. Stressaantuneella ihmisellä uuden oppiminen hidastuu ja tunteiden käsittely vaikeutuu. Usein ilmenee myös keskittymisvaikeuksia ja muistihäiriöitä.

Jatkuva stressi ei ole pikkujuttu. Työstressin vaikutusta myös kuolleisuuteen on tutkittu:
Tutkimukseen osallistui yhteensä 812 työntekijää ja heitä seurattiin keskimäärin 25,6 vuotta. Työntekijät, joilla oli korkea työstressi, korkeat työvaatimukset yhdistettynä alhaisella työnohjauksella, oli 2,2-kertainen riski kuolla sydän- ja verisuonisairauteen verrattuna alhaisen työstressin kollegoihin. Vastaava riskisuhde oli työntekijöillä, joilla oli ponnistelu-palkitsevuus-epäsuhta (matala palkka, sosiaalisen arvostuksen puute, vähemmän uramahdollisuuksia suhteessa työhön tehtävään ponnisteluun) oli 2.4-kertainen kuolleisuusriski (Kivimäki et al., 2002)

Burnout eli loppuunpalaminen on koko elimistön vakava häiriö

Kova stressi ei jatku loputtomiin ilman seurauksia. Seurauksena voi olla työuupumus tai burnout eli loppuunpalaminen, joka on koko elimistön vakava häiriö. Se mielletään arkipuheessa usein psyykkiseksi tilaksi, mutta takana ovat samat elimistön reaktiot kuin lyhytkestoisessa stressissä. Samanaikainen psykologinen, hermostollinen, aineenvaihdunnallinen ja immuunipuolustuksen ylikuormittuminen saattaa olla niin vaikea, että täydellinen toipuminen on äärimmäisen hidasta tai jopa mahdotonta. 

Burnoutin paras hoito on ennaltaehkäisy. Henkilön itsensä saattaa olla vaikea tunnistaa tilannetta, sillä ylikuormitustila on saattanut kehittyä kuukausien, jopa vuosien kuluessa.

• Keskustele ystävien, kollegoiden, esimiehen tai työterveyslääkärin kanssa, jos arvelet olevasi ylikuormittunut.
• Häiriöt unessa ja nukkumisessa ovat hälyttävä merkki, jota ei ole syytä sivuuttaa. Lue lisää unen merkityksestä hyvinvoinnille.
• Puolueeton stressin mittaaminen auttaa hahmottamaan tilanteen ja antaa luotettavan kuvan omasta tilanteesta

Kun elämä on psyykkisen kuormituksen suhteen tasapainossa, palautuminen hetkellisistä stressireaktioista ja pitemmistäkin kuormitusjaksoista on helpompaa. Stressin kroonistumista voi välttää huolehtimalla riittävästä unesta ja palautumisesta jokaisena vuorokautena. Keho ja mieli pystyvät joka päivä hyviin suorituksiin, kun uni on pääsääntöisesti levollista ja aamulla olo on pirteä.

Pitkittynyt stressi – yhteenveto

• Autonominen hermosto jaetaan parasympaattiseen ja sympaattiseen hermostoon, jotka toimivat vastaparina. Kun toinen aktivoituu, toisen toiminta laantuu.
• Sekä sympaattisella että parasympaattisella hermostolla on paljon tahdosta riippumattomia tehtäviä. Parasympaattinen on aktiivisimmillaan unessa, jolloin sen palauttavat toiminnon pääsevät parhaimpaansa.
• Sympaattinen hermosto on aktiivisimmillaan akuutissa stressireaktiossa, jolloin parasympaattinen hermosto menee pois päältä ja elimistö valmistautuu taisteluun.
• Pitkittynyt stressi on elimistölle koettelemus. Sen on todettu olevan yhteydessä moniin psyykkisiin ja fyysisiin sairauksiin.
• Stressiä vai ei? Jos nukut hyvin ja heräät aamulla virkeänä, todennäköisesti sinulla ei ole jatkuvaa ylikuormitusta. Jos kärsit univaikeuksista, on hyvä pohtia omaa elämää kokonaisuutena ja miettiä keinoja tasapainoon pääsemiseksi.

Moodmetric-mittauksen tieteellinen tausta ja käytännön sovellutukset käydään läpi viisiosaisessa sarjassa

1. OSA 1: Taistele-tai-pakene -reaktio
2. OSA 2: Pitkittynyt stressi
3. OSA 3: Fysiologiset mittaukset stressin pitkäkestoisessa seurannassa
4. OSA 4: Moodmetric-älysormuksen toiminta ja mittausdatan tulkinta
5. OSA 5: Moodmetric-mittaus ennakoivan terveydenhuollon välineenä