Aino Vaittinen vetää syvään henkeä ja välttää jokaista turhaa liikettä. Jo pieni pään kääntö seuraavan 10 minuutin aikana voi tarkoittaa mitalisijan menetystä. Liikkuvaan maaliin ampuminen vaatii täydellistä keskittymistä, ja valmennustiimin kanssa tätä päätettiin mitata Moodmetric-älysormuksella.

-Kuulin urheilumanageriltani Moodmetric-sormuksesta ja kiinnostuin tosi paljon. Olen nyt käyttänyt sormusta kuukauden verran, ja tähän väliin on mahtunut sekä kahdet kisat että oma muutto, kertoo Aino Vaittinen.

Aino Vaittinen on 16-vuotias SM-tason urheiluampuja ja Suomen Ampumaurheiluliiton Tehotiimin jäsen. Aino Vaittinen on kotoisin Akaasta ja on urheillut Toijalan Urheiluampujissa vuodesta 2017. Hän käy lukion ensimmäistä luokkaa Hämeenlinnassa ja kuuluu tästä syksystä alkaen myös Hämeenlinnan ampumaseuraan. Ainon päälaji on liikkuva maali.

Aino Vaittinen, mitali kaulassa ja Moodmetric-älysormus sormessa
Aino Vaittinen, kaksinkertainen N18 SM-hopeamitalisti 2020 – Copyright Team Aino Vaittinen Team

-Moodmetric-mittaus oli alusta asti selkeä, hyvä ja yksinkertainen, sanoo Aino. Tykkään siitä, että on yksi paljon kertova mittaustulos. Käyttöönoton helppoutta ihmettelin kovasti. Ei tarvinnut syöttää näitä perusjuttuja: ikä, paino, sukupuoli eikä muitakaan tietoja. Mun mielestä on hienoa, että Moodmetric-mittaustulos on yksilöllinen, eikä vertailla johonkin viiteryhmään.

Mitä data näytti?

Ennen kisoja sormus oli Ainolla käytössä vajaan viikon ja hän ehti tehdä paljon yleisiä huomioita. Kuten että lenkillä käyminen voi olla mielelle rauhoittavaa, mutta sohvalla jonkun sarjan katsominen välttämättä ei. Tulokset vastasivat omia tuntemuksia ja datan seuraaminen oli kiinnostavaa.

Kisapäivän Moodmetric-data.
Kisapäivän Moodmetric-data. Sinisellä renkaalla merkityt kisasuoritukset ovat 10-15 min jaksoja, joiden välissä on 1-1.5h tauko.

Kisapäivänä tuli ensimmäinen iso yllätys, kun Aino katseli ammuntojen jälkeen missä tasot olivat liikkuneet. Itse kisasuorituksen aikana tasot eivät huidelleetkaan maksimissa, vaan olivat lähellä unen tasoja! – Tämä oli tosi jännää, mutta samalla loogista: Olin keskittynyt ihan täydellisesti suoritukseen ja silloin tasojen kuuluukin olla alhaisia, Aino toteaa.

Kisaviikon jälkeen seurasi hektinen viikko, Aino muutti omaan asuntoon käydäkseen lukion urheilulinjaa. Itse muutto oli kiva ja hän oli odottanut sitä pitkään. – Mutta liittyihän siihen paljon kaikenlaista. Viikon korkeimmat lukemat sain marketissa, kun riitelin äidin kanssa siitä, tarvitsenko moppia vai en, Aino nauraa.

Ainon vuorokausilukemien kuukauden keskiarvo oli 54, mikä on hieman korkeampi kuin tavoitearvo (50). Tämä selittyy kahdella kisaviikonlopulla ja muutolla, jotka toivat ylimääräisiä kierroksia arkeen. Tärkeää oli saada myös matalien lukemien päiviä. – Yllätyin siitä, miten rentoa lopulta oli alkaa lukio ihan uusissa ympyröissä. Takana oli aika kiireisiä päiviä, mutta ekojen koulupäivien vuorokausilukemat jäivät alle viidenkympin. Kotoa muutto ja lukion valinta olivat hyviä päätöksiä, nyt sain myös dataa näiden tueksi, Aino hymyilee.

 

Mitkä ovat olleet Moodmetric-mittauksen isoimmat hyödyt?

Aino Vaittinen on pitänyt sormuksen käyttöä helppona ja mukavana ja se sopii arkeen mutkattomasti. Datasta hän on tehnyt paljon havaintoja, jotka ovat lisänneet itsetuntemusta ja ohjanneet hyvinvoinnin kannalta hyviin valintoihin.

  • Kisojen aikana tehdyt havainnot olivat tosi tärkeitä ja niistä huomasi keskittymisen tärkeyden. Minulla ei ole ollut paljonkaan mentaalipuolen harjoitteita, mutta ollaan valmennustiimin kanssa mietitty, että niiden määrää voisi lisätä.
  • Jos tulee korkeita negatiivisia lukemia, niitä oppii käsittelemään, eikä jää vellomaan ikäviin tunteisiin.
  • Yönaikainen mittaus kiinnosti tosi paljon. Älylaitteilla olo illalla näkyi unessa selvästi ja olen oppinut harkitsemaan niiden käyttöä tarkemmin. Mitä myöhemmin illalla on kännykkä kädessä, sitä pidempään kestää päästä hyvään uneen.
  • Älylaitteista huomasin myös, että aamulla ei kannata heti avata kännykkää, vaan tehdä vaikka aamutoimet ensin. Muuten tulee turhaa stressiä heti heräämisen jälkeen.
  • Metsässä tulee aina hyvä fiilis! Siellä saa lähtökohtaisesti matalammat lukemat kun vertaa tekemisiä muualla. Koitin esimerkiksi somettamista ja ammuntaa, metsässä molemmissa on rennompi olo kuin muussa ympäristössä.

Kuukauden käyttöjakso mahdollisti havaintojen tekemisen monessa eri tilanteessa. Tärkeää oli myös tehdä samoja asioita useamman kerran ja tarkkailla mittaustulosta: yksi toisto ei aina riitä kertomaan koko totuutta omista vireystasoista.

Moodmetric-älysormus sopii urheilijan henkisen valmennuksen työkaluksi

Ainon manageri Päivi Tiura-Paavola seuraa Ainon uraa läheltä. Hän suositteli mittausta Ainolle ja on jälkikäteen tyytyväinen oppimiseen ja havaintoihin:

-Moodmetric-mittauksesta on ollut pelkästään hyötyä. Aino on oivaltanut tosi paljon asioita hyvin lyhyessä ajassa ja oppinut juttuja, joita voisi muuten saada vain pidemmällä elämänkokemuksella. Nuorella henkilöllä on lisäksi se etu, että ei ole mitään fiksautumia vaikkapa oman hyvinvoinnin suhteen, että ‘tämä on mulle aina huono ja tuo on aina hyvä’. Nuorena on helppo vielä havaita että ahaa, tässä tilanteessa toimin näin, ja tällaisena päivänä tuo vaikuttaa minuun noin.

-Pidän Moodmetric-mittausta lupaavana henkisen ja mentaalisen valmennuksen työkaluna. Hyödyt ovat tulleet erittäin hyvin esille tässä Ainon lajissa, mutta toki joka lajissa henkinen valmentautuminen ja suorituskyky on tärkeää. Miten esimerkiksi suhtautuu epäonnistumisiin, miten kokee kilpailujännityksen, miten voi edistää palautumista, tällaisessa Moodmetricin vireystilan mittaus voi tuoda merkittäviä hyötyjä, sanoo Päivi Tiura-Paavola.

Seuraa Ainon uraa Facebookista – Team Aino Vaittinen.

Jaa artikkeli

Niina Venho


henkinen valmennus keskittyminen keskittymisen mittaaminen kilpaurheilu lukio mentaalivalmennus urheilu urheiluammunta vireystason mittaus